Kasevan lauluista moni kuuluu suomalaisen kevyen musiikin aarteistoon, mutta rockin historiankirjoituksessa yhtye on jäänyt usein sivulauseisiin. Yhtyeen musiikillinen merkitys on tunnustettu ja kirkastunut vasta, kun kuva menneestä on terävöitynyt. Trendikäs Kaseva ei ole ollut välttämättä koskaan, mutta silti sen kappaleiden äärelle löytää sukupolvi toisensa jälkeen. Keinuva Striptease tanssija, riipaiseva rakkauslaulu Tyhjää, rempseä Mari ja moni muu kappale soivat vuodesta toiseen – radiossa, keikkalavoilla sekä jatkuvasti uusien tulkintojen kautta uusille yleisöille. Nykypäivänä Kasevasta on tullut itseensä viittaava mainesana, joka kertoo jostakin jäljittelemättömästä. Hannu Linkola hahmottaa Kasevan omaleimaisuutta musiikin, ajankuvan ja henkilöhistorioiden kautta.

Kaseva – Jykeen kiven lämpö kertoo omaehtoisesta ja tinkimättömästä yhtyeestä, jonka taipaleelle on mahtunut niin intoa kuin turhautumistakin. Yhtyeen lauluntekijät Mikko Jokela ja Asko Raivio olivat ystäviä ja työtovereita, mutta yhteistyö ei ollut kitkatonta. Kumpikin säveltäjä kuuli täydellisyyden mielessään eikä halunnut tyytyä vähempään.

Kirjassa kuvataan tamperelaisen rock-kulttuurin kehitystä 1960-luvulta 1980-luvulle, 2000-luvun nostalgia-aalto ja Kasevan uusi tuleminen sellaisina kuin yhtye, läheiset ja aikalaiset sen muistavat. Rosoineen ja lämpöineen.

Se on tämän kirjan tavoite: antaa kasevalaisten kerrata elämäänsä omin sanoin, ristivalottaa muistoja heidän lähipiiriensä huomioin, höystää kokonaisuutta aikalaisdokumentein, ohjata vaikutelmia tulkinnoin ja painotuksin, ja rakentaa ympärille ajankuvia Suomesta, jota ei enää ole, mutta joka vaikuttaa lukuisina kerrostumina nykyajan taustalla. Hannu Linkola

Kaseva on suomirockin väliinputoajabändejä – ja juuri siihen yhtyeen mytologia perustuu. Kaseva on toiminut trendien ulkopuolella ja ollut passiivinen suhteessaan julkisuuteen. Kun tähän yhdistetään parhaimmillaan huimaan kauneuteen yltävä musiikki, niin siinähän on jo tarinan ainekset.

Hannu Linkolan ylöskirjaamana se tarina on kuitenkin sekä arkisempi että juuri sen kautta kiinnostavampi kuin olisi ehkä voinut luulla.

”Kaseva pysytteli kaukana 1970-luvun suomalaisista viihdemaailmasta, tähtitehtaana toimineesta päivänjulkisuudesta puhumattakaan. Yhtyeessä soitti viisi tavallista ’kamua’: konelatoja, autopeltiseppä, sekatyömies ja kaksi kirjanpitäjää, joille musiikissa tärkeintä oli musiikki itse. Laulut tarjosivat esittäjilleen kanavan käsitellä tunteitaan ja kokemusmaailmaansa, mutta ne eivät muuttaneet peilikuvaa tai ympäröivää todellisuutta toisiksi. Arki tehtaiden rytmittämässä kaupungissa oli hieman nuhruista ja korutonta, ja siinä kasevalaiset olivat koko ajan kiinni. Siihen sisältyi paljon onnea ja sitä pääsi pakoon lähiseudun metsiin ja peltojen reunoille, mutta se myös suodattui musiikkiin pelkistyneimmässä muodossaan, parkkiintuneiden käsien läpi kulkeneina kauneusvirheinä.”

Kustantamo S&S sivut – Jykeen kiven lämpö (2024)

Kirjan lehdistötiedote (linkki STT)